Olin vasta muuttanut omaan taloon, vaikka onkin vähän ikävä

perhettä. Näin alussa on silti mukavaa, kun saa olla yksin hiljaisuudessa.

Olen siis Rakel. Aloitin päivän aivan tavallisesti,

vaikka oudolta tuntuukin asua yksin.

Kävin vaihtamassa vaatteet ja ajattelin lähteä kävelylle,

 mutta ovikello soi juuri sillä hetkellä. En ollut odottanut ketään, mutta avasin silti,

jos siellä olisi ollut vanhempani tai jotain.

Juuri, kun sain oven avatuksi päätäni

alkoi särkeä hillittömästi... Tuntui kuin räjähtäisin.

Sitten äkkiä outo energia virtasi lävitseni singouduin,

sinne tänne enkä pystynyt hallitsemaan itseäni..

 

Kauhea huuto kaikui koko naapurustossa.

Sain hepulin, koska minuun sattui ja meinasin karjaista niin, että

kaikkien kallot halkeaisivat.

Hetken päästä huomasin istuvani jossain muualla, kuin kotona.

Minua pelotti hiukan.

Lähdin tutimaan paikkaa, mutta minua alkoi pyörryttämään ja pyörryin.

Kun heräsin oli jo pimeä. Menin katsomaan missä olin..

- Meri..? .. mutta minähän olen laivassa!

 Enkä pääse pois kun se on liikkeellä..

- IIK!! Voi hell.. Oli muuten lähellä, että tipun.

Rakel ei kuitenkaan tiennyt,

että hänen rääkäisynsä herättäisi eräiden huomion.

Ja "se eräs" ei välttämättä pidä salamatkustajista...

- Minne neiti on menossa?

- Öh.. Minä? Enhän minä minnekkään...

- No sitten on paras, että tulet mukaani

- Ää.. Älä koske! Rakel voihkaisi ja repi itsensä irti.

Juuri, kun Rakel sai itsensä irti henkilöstä jota ei tunne,

tuli toinenkin toiselle puolelle.

- Päästäkää minut pois täältä!

- Hahahahha, varmasti joo

- Älä luulekkaan, että pääsisit! Toinen murahtaa.

 

He tönäisivät rimpuilevan Rakelin sisään ovesta,

joka johti kapteenin huoneeseen.

------------------------------------------------------------

Nonni se oli lyhyt,

mutta eikai ekan osan tarvii olla kovin pitkä.